Koulu- ja työpaikkakiusaaminen jättää persoonallisuuteen pysyvät arvet. Itsekin jouduin nuorena tällaisen maalitauluksi. Tarkoitukseni ei ole dramatisoida asiaa, en suinkaan ollut ainoa kiusattu, ja häpeäkseni tartuin myös itse hanakasti tilaisuuteen kiusata muita. Päänsisäiset asiat ovat monimutkaisia juttuja, useinkaan ei voi varmasti sanoa oliko muna vai kana ensiksi. Mikä johtuu ikävistä kokemuksista ja mikä aivokemiasta? Aivokemialliset häiriötilat aiheuttavat ikäviä kokemuksia, jotka puolestaan aiheuttavat aivokemiallisia häiriötiloja. Itse uumoilen silti vahvasti, että nuoruuden kokemuksilla on ollut isohkokin osuus myöhempien elämänhallinnallisten ja psyykkisten ongelmieni kehittymiselle. Ja koska ajan hengen mukaisesti on talous mainittava joka yhteydessä, ovat nämä aiheuttaneet yhteiskunnalle suuria kustannuksia hoitokulujen ja työkyvyttömyyden muodoissa. Itse puolestani olen välillä tuntenut hienoista katkeruutta suomalaiselle yhteiskunnalle siitä, että se lähetti minut herkässä kehitysvaiheessa apinamaisen nuorisolauman henkisesti nuijittavaksi. Korvauksena yhteiskunta olisi velvollinen kustantamaan oleskeluni hautaan saakka. Jos joku yrittää tulla inisemään minulle eläkkeestäni, vastaan, että se on korkeintaan kohtuullista kipukorvausta.

No mutta mistä kiusaaminen johtuu ja mitä sen ehkäisemiseksi voitaisiin sitten tehdä? Sosiaalisena ilmiönä säännöllisesti yhdessä aikaa viettävä nuoriso- tai lapsijoukko alkaa helposti muodostaa klikkejä ja valtapelejä. Tutkimuksia asiasta on tehty. Nuorten keskuudessa status ja respekti ovat tärkeitä. Oman sosiaalisen statuksen ja identiteetin muodostamiseen on voiman lisäksi monenkinlaisia eri strategioita. Silloin kun strategiana on toisten psyykeen polkeminen, se ei ole kiva juttu. Meillä on varmasti sisäinen mahdollisuus ikäviin toimintamahdollisuuksiin, mutta itse näen tuon tyyppisten kehitysten johtuvan ihmisen apinamaisen luonteen sijasta tilanteiden sisäisestä rakenteellisesta logiikasta. Tulee mieleen Saksassa aikoinaan tehty tieteellinen koe. Ihan tavallisista aikuisista ihmisistä osan piti esittää vankeja ja toisten vartijoita. Kaikki siis tiesivät, että kyseessä on koe ja etteivät muut ole oikeita vankeja tai vartijoita. Testi jouduttiin lopettamaan kesken kaiken, koska ihmisten käytös alkoi muuttua niiin sadistiseksi. Silti olisi melko hurjaa puhua jokaisen tavallisen ihmisen sisässä uinuvasta luonnevikaisesta kiduttajasta.

Vanki ja vartija jaottelut tuskin ovat ihmislajin sosiaaliselle olemiselle luonnollisia asioita. Yksi edellytys pitkäkestoisten kiusaamistilanteiden rakentumiselle on tietenkin tuo pitkäkestoisuus. Nuoren on pakko mennä johonkin, vaikka ei haluaisi. 

Samoin kuin parisuhdeväkivalta, kiusaaminen harvemmin alkaa yhtäkkiä kuin salamaniskusta. Alistussuhteet muodostuvat hitaasti, jolloin uhri jää niihin ikään kuin psykologiseen loukkuun. Myös suuri hiljainen enemmistö, joka saattaa asioista hyvinkin tuntea vastenmielisyyttä, vedetään askel kerrallaan mukaan leikkiin. Jos saisi turpaansa ensitreffeillä, tuskin pilaisi koko elämäänsä narsistin luonteenvikojen purkautumiskanavana. Yleensä uhrin itsetuntoa aletaan murentamaan hitaasti pala palalta. En halua vähätellä asioiden yksilopsykologisia syitä. Pääkiusaajallani oli varmasti pääkopassaan pahasti vikaa. Omasta puolestani syyllistyin muiden kiusaamiseen siitä säälittävän pelkurimaisesta motiivista, että silloin sai itse olla hetken rauhassa. Sai varmasti myös tuntea vuorostaan hienoista ylemmyyttä jotakuta toista kohtaan.

Narsistisiin ja psykopaattisiin luonteisiin on erittäin vaikea vaikuttaa, eritoten kun ne ovat päässeet kehittymään pitkälle. Siksi olisi järkevämpää pyrkiä johonkin muuhun. Kaikenlaisia ratkaisumalleja tulee mieleen, pitkäkestoisten ja epäluonnollisten valtahierarkioiden ehkäisemiseksi voitaisiin ajatella lasten ja nuorten ajoittaista kierrätystä luokilta ja jopa kouluista toiseen. En tiedä ajatuksen käytännöllisyyttä, mutta valitettavan harvoinhan kuulee näissä asiayhteyksissä pohdittavan tuon suuntaisia vaihtoehtoja. Meidän jumallallisiin institutionaalisiin käytäntöihimme ei kuitenkaan ikipäivänä saa tehdä mitään perustavanlaatuisia muutoksia. Näin sitä on ennenkin menty. Yksilöpsykologia on toinen juttu. Jotainhan minussakin oli pielessä. En ihan ymmärrä, miksi asiasta oli niin vaikea puhua isommille kavereille ja aikuisille. Liittynee kiusauksen kokemiseen häpeällisenä. Kommunikatiiviset taidot olisivat ihmiselle ensiarvoisen tärkeitä. En kannata nuorten asettamista tiukkaan aikuisten valvontaan. Sen sijasta olisi vaikka äidinkielenopettajana toimineelle luokanvalvojallemme voinut abessiinioiden ja iffaniittien sekä muiden kieliopillisten hienouksien lisäksi voinut opettaa havintokykyä. Ehkä hän olisi saattanut tajuta jotain siitä, mitä ympäröivässä sosiaalisessa todellisuudessa tapahtuu. "Kiva ja kiusaamaton koulu" -projektit ovat hyva asia. Todellisuutta ei saa kuitenkaan sulkea mukavien "ei-meillä" mielikuvien taakse. Eräs sukulaispoikani sanoi omasta koulustaan, jossa ei kuulemma kiusaamista esiinny, että "ei se ole mikään kiva koulu, vaan turpaanvetolaitos".

Tehdään tässä kirjoituksessa draamallinen äkkikäännös. Olen taannoin nähnyt useita yksityiskohtaisen väkivaltaisia unia, joissa pahoinpitelen pääkiusaajani brutaalin raa-asti. Erittäin poikkeuksellista, että minä itse syyllistyn unissani arkiseen ja todentuntuiseen väkivaltaan. Toivottavasti se on merkki parantumisesta eikä jostain pahemmasta. Kirjoituksen otsikko ei viittaa silti tähän, vaan erääseen, tietyssä mielessä asian aloittaneeseen henkilöön. Hän oli pääkiusaajani kavereita. Poitsu teki lyhyen, mutta kunniakkaan uran rikollisena ja kuoli sitten ajettuaan moottoripyörällä päin rautatiesillan pilaria. Pää täynnä piriä ja kyydissä kaveri varastetun kaljakorin kanssa. Hänen taustastaan en tiedä juuri muuta, kuin että hänen äitinsä ei tullut hautajaisiin. Tarkoitukseni on vain kiinnittää huomiota muutamaan yksityiskohtaan, jotka osoittavat, että ei meidän aikuisten ja kunnollisten ihmistenkään suhtautuminen asioihin aina ole kovin ylevää.

Oli ala-astelaisena judokursilla. Kyseinen tyyppi oli samalla kursilla. Hän varasti sitten pukuhuoneesta jonkun miehen lompakon ja toi sen salin laidalle olevalle penkille vaatteidensa kätköihin. Mies kuitenkin huomasi asian ja tuli peräämään lompakkoaan. Varkauden ilmitullessa kurssin vetäjä ajoi ystävämme pois paikalta hyvin ilkkuvaan ja naureskelevaan sävyyn, sanoen että turha oli tulla enää takaisin. Jälkeenpäin olen pohtinut, että ehkä aikuisen valmentajan olisi pitänyt toimia toisella tavalla tai tehdä jotain muutakin muistaakseni 13-vuotiaan nuoren syyllistyessä varkauteen. Itsekin olisin saattanut säästyä monelta harmilta. Judo eli "joustava tie" olisi saattanut opettaa väkivallan ja rikosten sijasta muunlaisia toimintamalleja ja pätemiskeinoja. Valmentajan joustavuus tilanteessa oli kyllä hyvin kyseenalaista. Ehkä olisin saanut tyypistä jopa ystävän ja välttynyt myöhemmiltä ikävyyksiltä. Olisinhan toki itsekin voinut vaikka lähteä hänen kanssaan ulos salista, mutta en toki sen ikäisenä ollut täysin vastuullinen moraalinen toimija. Erään kerran myöhemmin sain harjoituksista palatessani hyvin lievästi köniini samalta henkilöltä.

Noh, hänen elämänsä meni miten meni ja kaverista kasvoi väkivaltainen kusipää. Hänen kuolemansa herättämissä suhtautumisissa on sen sijaan suoranaista irvokkuutta. Ajoimme onnettomuuspaikan ohi, pilariin oli piirretty risti ja siinä taisi olla vielä kukkiakin, kun autokoulunopettajani lausui paheksuvaan sävyyn "typeryyden monumentti". Hyvinkin totta ja ymmärtää, ettei vastuullista liikennekäyttäytymistä työkseen opettava suhtautunut piripäissään urku auki kaahailevien kuolemaan kovin kunnioittavasti. Silti sen olisi voinut jättää sanomatta. Autokoulunopettaja muuten esitti kurssilla ratkaisuksi ongelmaan rattijuppojen kuskaamista viinan ja autojen kera autiolle saarelle. Kaunis ja syvällinen ajatus, mutta ei kovin käytännöllinen, joten joutunemme pohtimaan muita vaihtoehtoja. Asiayhteydestä tulee mieleen radiotoimittaja, jonka polkupyörä oli varastettu. Hän puolestaan esitti narkkareiden naputtelua rautaputkella. Ihan noin verovaroillamme kustannetulla lähetysajalla. Mutta tieääkseni Yleisradiolla ei ole tapana puuttua tällaiseen mielipidevaikuttamiseen. Juontajalle ei tullut mieleen vaikka huumausaineiden laillistaminen, jolloin niihin koukkuun jääneiden ei tarvitsisi syyllistyä rikoksiin ja hänen pyhä polkupyöränsä olisi turvassa. Sinänsähän jo aineiden laittomuus sysää niiden käyttäjät rajan toiselle puolelle, jolloin siirtyminen asteittain vakavampiin rikoksiin on vain määrällinen, ei laadullinen, asia. Palataan kuitenkin vielä varsinaiseen aiheeseen.

Onnettomuuden löytänyt poika meni läheiselle kioskille ja sanoi, että "soita ambulanssi, X ja Z ajoivat kolarin". Tuolloin kännyköitä ei vielä ollut kaikilla. Tähän kioskinpitäjä vastasi, että "enkä soita". Hänellä oli omat ymmärrettävät kaunansa kolaroineita kohtaan, mutta vastauksen lainvastaisuuden lisäksi sen asenteellinen tylyys on omaa luokkaansa. Tietääkseni jäbät eivät olleet yrittäneet aiheuttaa hänen kuolemaansa. Poliisien asennoitumisesta tiedossani on paljon kuulopuheita kakkukahvien tarjoamisineen, mutta pitäydyn siinä, minkä arvelen suhteellisen varmasti pitävän paikkansa. Eräs paikalla ollut ystäväni kertoi poliisien naureskelleen ambulanssia odottaessaan ja lausuneen muun muassa hymyssä suin "pitää vissiin sen verran tutkia, että tiedetään, kumpi niistä ajoi". Poliiseillakaan ei ollut varsinaisesti syytä ripotella tuhkaa ylleen tapauksen johdosta. Jonkinlainen inhimillisyys olisi kuitenkin säilytettävä tietyissä tilanteissa. Kyseisellä henkilöllä oli kuitenkin kaikesta huolimatta oma ainutlaatuinen arvonsa.

Tarinan yksi opetus on se, että huumausaineiden vaikutuksen alaisena pörräävien kriminaalien lisäksi meissä tavallisissa judovalmentajissa, autokoulunopettajissa, poliiseissa ja kioskinpitäjissä saattaa olla jotain outoa. Toinen on se, että vähäpätöisiltä tuntuvilla asenteellisilla valinnoillamme voi olla merkittäviä heijastuksia ja pitkän kantaman kerrannaisvaikutuksia. Valmentajan erilainen toiminta olis voinut vähentää tulevaa kiusaamista ja rikollisuutta. Myös kultainen vasikkamme olisi ollut tyytyväinen, koska mittava määrä yhteisiä varoja olisi säästynyt. Nuorten kanssa toimivilta vaaditaan erityistä sensitiivisyyttä. Minä tykkään leikkiä lasten kanssa, mutta en ole omasta mielestäni oikea henkilö toimimaan nuoriin liittyvissä ammateissa. Toivottavasti kuitenkin tulevana vanhempana osaan omien mahdollisuuksieni ja kykyjeni rajoissa estää lastani joutumasta vammauttaviin olosuhteisiin. Aion tehdä selväksi, että jos kouluun on inhoittavaa mennä, sinne ei tarvitse mennä. Pohditaan sitten myöhemmin yhdessä, että miksi se on inhoittavaa.