Tämän kirjoituksen ajatuksena on käsitellä lähinnä länsimaiseen sananvapauteen ja vapaaseen tiedonvälitykseen liittyviä ongelmia sekä nykymenon uhkakuvia. Aloitan kuitenkin hieman kuin johdatuksena toimivalla havaintoaineistolla, joka kelvannee myös loppukaneetiksi edelliseen kirjoitukseen. Tulin sanoneeksi, että nykyajan suurvalta-armeijoiden toimintaperiaate ei ole tappamisen rajoittaminen vain vihollisen sotilaisiin. Koska tarkoitukseni on käsitellä länsimaisen sananvapauden perusajatuksia kunnioittavia yhteiskuntia, luonnollinen valintani on Yhdysvaltojen armeija ja sen toiminta Irakissa. Monilla meistähän on sen kaltainen yleiskäsitys, että amerikkalaiset sotilaat eivät siviilejä tapa, ja jos sellaista pääseekin tapahtumaan, siitä rangaistaan ja media nostaa kohun asiasta. Näin ajattelee ainakin edellisessä kirjoituksessani mainitsema isäni, jota noin arkielämän kannalta pidän maailman viisaimpiin kuuluvana ihmisinä. Mikään varsinaisen valtamedian välittämä kuvaus sodasta ei ole juurikaan tällaisia ajatusvinoutumia pirstonut.


En kovin syvällisesti seurannut Irakin sotaa, joten kaikki tietämäni esimerkit ovat yksittäistapauksia. Kuitenkin niissä on aina jokin syy, miksi ne ovat päässet pulpahtamaan tietoisuuteeni. Tämä antaa minulle aiheen arvella, millaista meininki noin yleisemmälläkin tasolla konfliktissa oli. Taisi olla niin, että Irakin YK-lähettilään 18-vuotias amerikkalaisten oppaana toiminut serkku teloitettiin. Perusteena oli hänen kotonaan ollut lataamaton ja ammukseton kalashnikov (tuolla alueella aseistamattomuus lienee ollut pähkähullun ihmisen piirre). Pojan äidin mukaan merijalkaväen sotilaat veivät hänet kylpyhuoneeseen, sieltä kuului laukaus ja sotilaat tulivat naureskellen ulos, taisivatpa tokaista äidille vielä jotain humoristista. Poika löytyi niskalaukauksella ammuttuna kylpyammmeesta. Tapauksesta oli juttua, koska lähettiläs nosti siitä metelin, muuten minä olisin tuskin siitä kuullutkaan. Päätöntä asiassa oli sekin, että surmattu ilmeisesti kuului alueella harvoihin itsensä amerikkalaisten puolesta toimimalla vaaraan asettaviin henkilöihin. Jää miettimään, miten he kohtelivat väestöä, joka auttoi tai ainakin sympatisoi kapinallisia.


Hadithan verilöylyssä surmattiin 24 ihmistä. Seuraavana päivän paikalle osunut toimittaja kuvasi jälkiä. USA:n armeijan tapahtumakuvauksessa ihmiset kuolivat taistelutilanteessa. Lopulta asiasta nousi häly, merijalkaväki teetti tapahtuneesta oman tutkimuksen, jossa todettiin, että ei mitään. Sitten murhien jälkiä "siivoamaan" laitettu sotilas tuli julkisuuteen kertomaan näkemästään. Tuli uusi häly ja jälleen teetettin tutkimus, jossa todettiin, että ei mitään. Lopulta asia käsiteltiin siviilioikeudessa ja ellen väärin muista, siinäkään ei tuomittu ketään mistään. Videokuvauksen, kylän asukkaiden ja sotilaan kertomuksen yksityiskohdat sopivat toisiinsa ja puhuivat karua kieltään. Kuolleet oli ammuttu huoneen sisältäpäin lähietäisyydeltä(ulkoseinissä ei ollut luotien sisääntuloreikiä), ne olivat symmetrisessä järjestyksessä (mikä ei sovi kaaottiseen taistelutilanteeseen) aseita ei näkynyt (tapettujen joukossa oli esim. neljävuotias tyttö). Jos ruumita olisi lavastusmielessä siirrelty, olisivat esimerkiksi seinillä näkyvät veriroiskeet olleet toisenlaisia. Tätäkään tapahtumaa en kirjoittaisi tähän ilman surmien ilmituloon liittyviä useita yhteensattumia.


Amerikkalaisten toimintaa ja sen jälkiä sodan varsinaisessa alkuvaiheessa seurannut brittiupseeri lausui selonteossaan jotakuinkin näin: "näkemäni mukaan amerikkalaisilla ei ole minkäänlaista tulikuria, eikä siviilien surmaamisesta seuraa edes lähimmälle esimiehelle tehtyä selvitystä tapahtuneesta". "Huvittavin" esimerkki lienee tilanteesta, jossa sotilas ampuu haavoittuneen vihollisen TV-kameran käydessä. Suuren televisioyhtiön toimittaja seurasi joukkojen mukana pommitettuun rakennukseen, jossa lojui ympäriinsä ilmeisesti kapinallisten ruumiita. Yksi veren tahrima sellainen alkoi önähdellä, liikahteli ja ojenteli anovasti käsiään sotilaita kohti (oli hyvin nähtävissä, ettei niissä ollut asetta). Sotilas katseli tätä, taisi potkaistakin, ja lausuttuaan "this one is fucking playing dead" ampui hänet. Kyseessä ei siis ollut mikään paniikinomainen laukaus. Jos kaveri on tarpeeksi tyhmä tehdäkseen tuollaista kameran käydessä, mitä tapahtuukaan, kun kuvaajia ei ole paikalla? Hänkään ei saanut mitään tuomiota tai rangaistusta. Jostakin ihmisjärjelle käsittämättömästä syystä USA:n armeija päästi käsistään erään videon. Yökameralla helikopterista kuvatussa pätkässä näkyy traktori ja pari henkilöä sen vierellä. Kopterin miehistö pähkäilee hetken, että mitä hiivatin porukkaakohan nuo ovat (heillä ei selkeästi - eikä kuvasta näy - ole pienintäkään vihjettä siitä, että kyseessä olisivat kapinalliset). Sitten he kylmästi likvidoivat parivaljakon, täydentävät sen vielä palatessaan uudella sarjalla maassa makaavaan haavoittuneeseen. Mitäköhän ei julkisuuteen vuotaneet tallenteet sisältävätkään? Sotilaat avasivat tulen heidän läsnäoloaan vastaan mieltään osoittaneeseen paikalliseen väkijoukkoon surmaten lukuisia henkilöitä. "Selvityksen" mukaan väkijoukosta avattiin tuli, mutta paikalla läsnäollut länsimainen todistaja (siviilihenkilö) sanoi, ettei mitään laukauksia kuulunut ennen sotilaiden tulenavausta. Lisääkin tulisi mieleen - puhumattakaan systemaattisesta asiaan perehtymisestä - mutta ehkä tämäkin jo uuvuttaa kirjoittajan lisäksi myös lukijaa.


Pitkähkön ja ehkä hivenen inhorealistisen listan oli tarkoitus olla lähinnä asiaan johdatteleva. Pointtini ei ollut demonisoida amerikkalaisia - islamistikapinalliset olivat jopa paljon pahempia - vaan kiinnittää huomio siihen, minkälaisia mielikuvia meille asioista luodaan. USA.n armeija käyttää järjettömän määrän rahaa mediatutkimukseen, PR-työhön ja "psykologiseen sodankäyntiin". Esimerkiksi Hadithan tapahtumista merijalkaväki aloitti perusteellisen tutkimuksen - ei siitä inhimillisen logiikan mukaisesta aiheesta, että miksi tuollaista pääsee tapahtumaan - siitä, että miksi kyseinen tapaus pääsi vuotamaan julkisuuteen. Monesti tuntuu siltä, että länsimainen valtamedia melko lammasmaisesti tarttuu sille syötettyihin lähestymistapoihin. Ehkä sorruin hieman mässäilemään, mutta c'est la guerre. Sodissa on omat tiedonvälitykselliset ongelmansa, Irakissa olisi ollut itsemurha länsimaiselle toimittajalle liikkua taistelualueilla muuten, kuin liittouman osastojen suojaamana. Mikä ei ole omiaan luomaan riippumattomuutta.


Ongelma tämän tyyppisessä tiedossa ei nykyään demokratioissa ole se, etteikö suhteellisen riippumatonta faktatietoa ole saatavilla. Pikemminkin hankaluus on yleinen henkinen laiskuus, mikä on minulle hyvin ominaista, varsinkin hieman lähempiä asioita koskettavissa rauhanomaisissa aiheissa. Mainitsemani informaatio olisi kyllä ihan vapaasti ihmisten saatavilla, mutta sitä hankkivat tietoonsa vain ihmiset, jotka ovat "valveutuneita" tällaisissa asioissa. Ja heidän sanomisiaan taas kuuntelevat ne, joita kiinnostaa kuunnella, eli toiset samanlaiset ihmiset. Kehä jää sulkeutuneeksi. Ratkaisuja asiaan olisi siis kahdenlaisia: toisaalta itse tutustua ja kannustaa ihmisiä tutustumaan puolueettomaan (jos sellaista voi edes olla) mediaan tai toisaalta pyrkiä vaikuttamaan valtamedian sisältöön. Jälkimmäinen on hyvin ongelmallista monestakin syystä.


Olen sitä mieltä, ettei mitään täysin riippumatonta ja objektiivista tiedonvälitystä voi edes olla, joten kysymys on lähinnä aste-eroista. En sen tarkemmin myöskään uppoa rahan, vallan ja median monimutkaisiin suhteisiin. Selkeää on silti se, että vaikkapa Suomen Yleisradio on hyvinkin poliittisesti johdettu ja orientoitunut. Siten esimerkiksi sen palveluksessa olevat toimittajat eivät voi sanoa mitä tahansa. Toinen valtamedian tyyppi on kaupallinen media. En nyt siis puhu mistään Tosi-TV:stä tai muusta viihteestä, vaan asiainformaation välityksestä. Helsingin Sanomat on toki journalistisesti täysin eri tasoa kuin iltapäivälehdet. Samantyyppinen ongelma silti on kaikessa suurivolyymisissä kaupallisissa lehdissä. Tietysti sekin on toimituksille oma haasteensa, että joka päivä täytyy olla täysi paketti juttua. Mutta jos haluaa tulla ja/tai pysyä maan suurimpana lehtenä, ei voi kirjoittaa täysin erilaisista näkökulmista kuin määräävä (eli ostava) yleisö odottaa, on tottunut ja haluaa. Muuten ei ole kovinkaan kauaa kovinkaan iso.


Tähdennän vielä, että en tee jyrkkää jakoa kaupallisen/ei-kaupallisen, poliittisen/ei-poliittisen, riippumattoman/ohjaillun jne. median välille. Miten siis saada luotettavaa tietoa? Tieto on aina epäluotettavaa ja useimmiten sitä vääristävät omat ennakkoasenteemme. Emme haluakaan tieää asioita, jota saisivat meidät vaivatuneeksi tai rikkoisivat psykolgista viitekehystämme maailmasta. On kiva katsoa uutisia tyhmentimestä, koska siinä ei tarvitse juuri itse pohtia mitään asiaa. Ja jos se näyttääkin jotain ikävää, ei siltä kantilta, että tarvitsisi itse tehdä jotain. Ylimalkaiset ja lyhyet jutut iltapäivälehdistä ovat myös kivoja, ne harvemmin työntyvät väkivalloin sielujemme syvyyksiin. Ja näinhän sitä fiksun ihmisen tavoin seuraa asioita, ei sitä maailmasta tai omasta lähiympäristöstä tarvitse muuta tietääkään. En ajattele, että kaikkien tehtävä olisi jatkuvalla syötöllä vatvoa kaiken maailman asioita, mutta ehkä sitten rehellisempää ja terveempää olisi olla ylipäätään tietämättä mistään mitään. Ja jos asiat rupeavat kiinostamaan, ei kannattane ottaa kaikkea vastaan tulevaa painettua tai puhuttua sanaa Jumalan ilmoituksena.


Se on tietysti melko harmitonta, jos me yksityishenkilöinä haluamme käyttää liikenevän aikamme ja jaksamisemme johonkin muuhun kuin yhteiskunnalisten epäkohtien tai ulkomailla käytävien sotien pohtimiseen. Mielestäni kuitenkin yksi ehdoton edellytys demokraattisen ihanteen ja kansalaisyhteiskunnan edes jonkinlaiselle toimimiselle olisi ihmisten aktiivisuus. Alkuperäisen ateenalaisen mallin mukainen suora demokratia - jonka nykytekniikka hyvin mahdollistaisi - olisi kukonaskel tähän suuntaan. Ei toki mikään viisastenkivi. Ja varsinkin jos kollektiivinen itsepetos ja yleinen typeryys on mittavaa, sillä voi olla jopa meidän kaikkien vapautta ja turvallisuutta uhkaavia seurauksia. Länsimaiset demokratiathan ovat lähimmän sadan vuoden aikana johdonmukaisesti sulkeneet silmänsä hirmuhallitsijoilta, ihmisoikeusloukkauksilta ja diktatuureilta, silloin kun sen on sopinut heidän pirtaansa. Tämä pätee Hitleristä ja Stalinista Saddam Husseiniin ja nykyiseen Venäjään. Sitten kun intressit ovat muuttuneet tai kusi on niin sanotusti ollut jo sukassa, on retoriikka tehnyt täyskäännöksen.


Erityisesti kansanmurhien ignoroiminen on ollut erikoisalaamme. Alkavista juutalaisvainoista ja Stalinin puhdistuksista Armenian kautta Tshetseniaan ja kurdien kaasutukseen. Menneet ovat menneitä, mutta tällaista olisi kaikitenkin meidän velvollisuutemme pyrkiä estämään tulevaisuudessa. Velikulta Husseinhan murhasi kurdeja sadointuhansin 80-luvun lopulla. Siitähän yrittivät jotkut Amnestyn tavoin piipitellä, käyttäen jopa CIA.n vakoilusatelliittien ottamia kuvia hirmuteoista, mutta ei se kiinnostanut valtaapitäviä, koska Iran ja öljy. USA.n johto käski vielä alle vuosi ennen Persianlahden ensimmäistä sotaa suurlähettilästään luomaan paremmat välit Irakin johtoon. Nopeasti Saddamista tulikin hirviö ja silloin CIA.n kuvia kelpasi kyllä näytellä. YLEn toimittaja televisiossa kysyi joltakulta käsiteltäessä Irakin uudempaa sotaa että "olisiko Saddam Husseinin sitten pitänyt antaa vain olla". Ei kysynyt, että miksi tuon psykopaattisen hullun annettiin aikaisemmin olla ja häntä tuettiin poliittisesti ja jopa asein. Siinä sivussahan kurdien lisäksi kuoli muun muassa miljoona iranilaista, mutta pieniä on silakat joulukaloiksi, munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia ja mitä nyt miljoonasta rättipäästä muutenkaan. Nehän valtasivat sen lähetystönkin.


Ulkoisten hirmuvaltojen ja terrorismin lisäksi meidä vapaudellamme ja yhteiskunnallisilla ihanteillamme on muunkintyyppisiä uhkia. Yksi tällainen ovat tiedustelupalvelut. Nehän ovat nousseet suosionsa aallonharjalle terroriskujen, rikollisuuden pelon ja yleisen yhteiskunnallisen paranoian lisääntymisen myötä. Niiden toiminta ja asema sisältävät isoja riskejä. Ensinnäkin niillä on hyvin suuret valtuudet muihin defenssisysteemeihin, lähinnä poliisiin ja armeijaan, verratuna. Toisekseen niiden käytännön toimintaa tai tarkempia toimintaa ohjaavia periaatteita ei millään vapaalla, järkevällä ja demokraattisella tavalla valvota. Suomi on vähän sellainen "mitä isot edellä, sitä pienet perässä"-tyyppinen valtio. Supo ei (pidän sitä siis toiminnaltaan ainakin osittain tiedustelupalveluna, "poliisi" nimestä huolimatta) salamurhaa ihmisiä maamme rajojen sisällä tai ulkopuolella. Puhumattakaan omien presidenttien (CIA) murhaamisesta tai omien kansalaisten räjäyttelemisestä (FSB)*. Kuitenkin senkin toimintaan liittyy hassuja juttuja. Jätetään nyt "tiedustelu" eli joidenkin punkkari- ja blackmetallistipiirien vakoilu tästä sivuun. Monien fantasioissahan Supo suojelee turvallisuuttamme ja sananvapauttamme, sekä ehkäisee yhteiskunnalisten levottomuuksien - kuten kansanryhmiin kohdistuvan väkivallan - todennäköisyyttä. Ainakin sen pitäisi. Tshetseeni-islamistien sivustoa voi tuskin pitää demokratian ja sananvapauden airueena. Outoa oli silti, että Supo meni oma-aloitteisesti varoittelemaan sen ylläpitäjää, että tämä vaarantaa turvallisuutensa. Olisi luullut heidän tehtävänsä olevan nimenomaan tämän yksityishenkilön sananvapauden ja turvallisuuden suojelu. Eikä vaikenemaan painostaminen. Muhammed-pilakuvista nostettua kiihotussyytteeseen eivät he sen sijaan halunneet mitenkään puuttua. Eivät edes menneet varoittelemaan piirtäjää, että tuollainen olisi parasta lopettaa, koska se vaarantaa hänen turvallisuutensa. 


Meistä muutenkin kerätään tietoja entistä enemmän. Kaikenlaisia todistuksia, internethistorioita, potilaskertomuksia yms. tallentuu johonkin. Osin ne ovat tarpeellisia ja niistä on paljon etua, mutta kokonaan vailla periaattellista problematiikkaa nekään eivät ole. Otetaan sellainen täysin harmiton asia kuin bonuskortit. Koska itse pyrin siihen, että minulla ei ole mitään sellaista salattavaa, mitä kukaan voisi millään tavoin saada selville (silloin se ei edes ole salaamisen arvoista), hankin itsekin etukortit. Asiaan vaikutti myös universaalisti tärkein aspekti eli henkilökohtainen taloudellinen etu. Ostostottumukseni jäävät siis nyt johonkin ylös. En todellakaan kuvittele, että näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa jokin paha taho ryhtyy käyttämään niitä väärin, mutta kuitenkin. Eräs tutkija puhui näistä ja näki ainoastaan sellaisen ongelman, jos hänellä on tavallisesti käyttämänsä keltainen kortti ja sitten hän ostaa perjantaisin saunailtoihin vihreällä kortilla olutta ja makkaraa, voi hänestä vihreän kortin perusteella saada oudon kuvan. Tämä nyt on, anteeksi vain, taas kerran sellaista tieteellistä ajattelua, joka ei näe metsää puilta. Siinä nyt vain minun mielestäni on periaatteellinen ongelma. Ihmisen oikeus olisi ostaa niin pajon makkaraa ja olutta kuin sielu sietää, ja vaikka joka ainokainen päivä, ilman että se kuuluu kenellekään.


Uhkia siis on monenlaisia, eikä tarkoitukseni ole ollut maalailla piruja seinälle. Esimerkiksi internet lienee hieman tasapäistänyt tiedonvälitystä ja facebookin linkkien postausmenetelmä voi jopa ihan hitusen nostaa asioiden ja vaihtoehtoisten näkökulmien nousua ihmisten tietoisuuteen. Ongelmia toki siihenkin liittyy. Mielestäni oma moraalinen velvollisuuteni on edes hieman pohtia juttuja ja pyrkiä niiden ihon alle. Kaikki ei nykyajassa kuitenkaan ole aivan ruusuisesti, vaikka minulla perusasiat ovatkin hyvin. En tiedä, mitä ateenalaiset ajattelisivat nykymenosta, tuskin pelkästään ylpeitä olisivat. Mutta siellähän jokainen (vapaa ja mies)kansalainen otti osaa kansankokouksiin ja puhui niissä. Katsellaan me vain satuhäitä ja annetaan poliisin ja poliitikkojen hoitaa ongelmat.


Ps. Terroristeja en pelkää, he voivat korkeintaan tappaa minut. Pelkään itseäni ja yhteiskuntaa, jotka voivat lannistaa ja tappaa minut henkisesti.


*Nämä eivät ole mitään tietoja vaan omia, joidenkin tosiasioiden pohjalle perustuvia, arvailujani. Valintojani eri vaihtoehdoista todennäköisimpänä pitämistäni.